Asiakaspalvelu on usein asiakkaan ensikohtaaminen yrityksen kanssa, ja niin on myös Valloxilla. Monet asiakkaat kohtaavat Valloxilla ensimmäiseksi asiakaspalvelukoordinaattorit Anu Katajan, Jatta Suomisen, Sirpa Palon ja Linda Viipurin.
Tiimin yhteenlasketut työskentelyvuodet Valloxilla ovat huikeat 70 vuotta. Anulla, Jatalla ja Sirpalla on asiakaspalvelutyön lisäksi kokemusta ehtinyt kertyä mm. tuotannosta, myynnistä, viennistä ja taloushallinnon tehtävistä. Asiakaspalvelutyötä ikänsä tehnyt Linda on työskennellyt Valloxilla runsaan vuoden ja on sinä aikana oppinut paljon ilmanvaihdosta ja talotekniikasta.
”Vastaamme myyntitilausten käsittelystä sekä asiakkaiden yhteydenotoista, ja olemme kaikin puolin asiakkaiden apuna Valloxin tuotteisiin ja tilauksiin liittyvissä kysymyksissä.” Linda kertoo tiimin tehtävistä. ”Lisäksi vastuualueisiimme kuuluu esimerkiksi vierailijoiden vastaanotto Valloxilla.”
Asiakaspalvelutyön parhaita puolia ovat tiimiläisten mukaan asiakkaiden auttaminen sekä työn vaihtelevuus. ”Voisi kuvitella, että kaikki mahdolliset kysymykset on jo esitetty moneen kertaan, mutta todellisuudessa asiakkaiden erilaiset tilanteet tekevät työstä sopivasti haastavaa ja vaihtelevaa – joka päivä.”, Sirpa kertoo. ”Erityisen motivoivaa on, kun asiakas saa tarvitsemansa avun ja tiedän, että olen onnistunut työssäni”, Jatta pohtii asiakasrajapinnassa toimimisen iloja.
”Tämä on mielenkiintoinen teollisuuden ala. Jatkuva uuden oppiminen sekä kivat työkaverit tekevät tästä, usein kiireisestäkin, työstä Valloxin asiakaspalvelussa erittäin antoisaa.”, Anu täydentää.
Tiimistä pisimpään Valloxilla työskennellyt Jatta toteaa Valloxin olleen aina todella kehittyvä yritys. ”Se punainen lanka on aina ollut olemassa: eli parempaa ilmaa koteihin.”
”Vallox on raikas – ja pirskahteleva!”, naurahtaa Anu, ja jatkaa kuvaustaan 50-vuotiaasta työnantajastaan: ”Vallox on ehdottoman luotettava, vakavarainen ja innovatiivinen edelläkävijä.”